Suurien kiinteistöjen vesikatot ja vedeneristystyöt koko Etelä-Suomen alueella -avaimet käteen palveluna

Olemme vesikatto- ja vedeneristystöiden ammattilainen saneeraus- ja uudiskohteissa.

Palveluumme kuuluvat kaikki kiinteistöjen vedeneristämiseen liittyvät osa-alueet. Kattoremontti tai uudiskohteen vesikatto on aina iso projekti ja siksi haluamme, että työt sujuvat jouhevasti alusta loppuun saakka. Pystymme hallitsemaan isoja kokonaisuuksia niin uudis- kuin saneerauskohteissa - kysy rohkeasti näkemystämme saneeraus- tai uudiskohteen vesikaton toteuttamiseksi.

Yhtiömme on perustettu vuonna 1982. Pitkäaikainen kokemuksemme korjaus- ja uudisrakentamisessa sekä koulutetut ja vuosia työssään harjaantuneet ammattilaiset takaavat työn onnistumisen. Siitä osoituksena on työllemme annettava 10 vuoden takuu.

Katon hyvän toiminnan takaamiseksi kaikki yksityiskohdat tehdään huolellisesti ohjeiden mukaan käyttäen Suomen olosuhteisiin sopivia materiaaleja. Ennen tarjouksen antoa perehdymme aina kohteeseen ja annamme yksityiskohtaisen tarjouksen työselitteineen. Tarvittaessa käymme paikan päällä. Saneerauskohteissa tämä on lähestulkoon välttämätöntä.

Toiminta-alueemme: Uusimaa, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Satakunta, Etelä-Karjala, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi


Tarjoamme kokonais- tai yksikköhintaurakkana:

  • Vesikattojen vedeneristystyöt
  • Infra-alan vedeneristystyöt
  • Sokkeleiden kosteus- ja vedeneristystyöt
  • Lämmöneristystyöt
  • Vesikattoihin liittyvät pellitystyöt
  • Kattojen kuntokartoitukset
  • Neuvonta- ja tarkastuspalvelut
  • Korjaus- ja huoltotyöt
  • Huoltosopimukset

Kohteemme uudisrakentamisessa ja saneerauksissa:

  • Liike- ja toimistorakennukset
  • Julkiset rakennukset
  • Tuotantolaitokset
  • Teollisuuskiinteistöt
  • Varastokiinteistöt
  • Parkkihallit
  • Asunto-osakeyhtiöt
  • Sillat
  • Käännetyt rakenteet

Katehuolto kumppanina:

Laajan toiminta-alueen myötä pystymme palvelemaan asiakkaitamme oman alueen vastuuhenkilöiden kanssa. Työnjohtajamme ja projektipäällikkömme työskentelevät oman alueensa projekteissa aktiivisesti.

Yhteistyökumppanina ja työnantajana meille on kunnia-asia, että kaikki vaadittavat velvoitteet hoidetaan ja voimme olla alalla luotettava kumppani kaikkiin suuntiin. Yhtenä osoituksena luottamuksesta olemme RALA-päteviä ja täytämme Tilaajavastuun edellyttämät velvoitteet.

Next Previous Asiakkaidemme suusta

kattoremontti_katehuolto

luotettava_kumppani_katehuolto
katepal_kattaja
RALA_patevyys_katehuolto